keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Tervehdys taasen!

Uutisia seuraa Niin Paljon Sinua Halusin -rintamalta!
Kuvauspaikaksi uumoilemamme ravintola Tabu ei valitettavasti lähtenyt yhteistyöhön sellaisella hinnalla mihin budjetillamme olisi ollut mahdollisuus venyä. Tabulla on huono kokemus jostain aiemmasta kuvausprojektista, eivätkä he uskalla enää lähteä tällaisiin prokkiksiin ilman valvojaa. Valitettavasti tämä ei ole ensimmäinen kerta kun mahdollinen yhteistyökumppani jää saamatta huonojen kokemusten takia. Pistää tosissaan ketuttamaan, että jotkut possuilevat siinä määrin, että yhteistyötahot menettävät luottamuksensa koko touhuun. Koulumme pienillä budjeteilla toteutetut projektit pyörivät pitkälti anteliaiden yhteistyökumppanien korvaamattomalla avustuksella, joten kaikkien projekteissa työskentelevien ihmisten, eläinten, esineiden ja alkuliman pitäisi aina ja iankaikkisesti muistaa kunniotus, kiitollisuus ja asiallinen käytös.

Meikäläiset eivät kuitenkaan tulessa makoile, vaan etsimme parhaillaan toista klubia kuvauspaikaksi. Ensi viikolla suuntaamme myös ohjaaja-kuvaaja-apulaisohjaaja-tuottaja/käsikirjoittaja-poppoolla katsomaan toista mahdollista kuvauspaikkaa Pirkanmaan ammattikorkeakouluun. PIRAMK:n leikkaussali toimisi tarpeisiimme loistavasti ja käytännössä kuvaaminen opetustilassa on varmasti sairaalaa kätevämpää. Oikealla synnytysosastolla kuvaamisessa olisi epäilemättä oma jännityksensä, mutta veren ja päät punaisena karjuvien naisten pelossa tyydymme turvallisempiin olosuhteisiin.

Kuvauspaikkojen etsimisen lisäksi eniten päänvaivaa tällä hetkellä tuottaa lavastajan hankkiminen. Lavastus on leffassamme tärkeässä roolissa, mutta sopivaa henkilöä tai henkilöitä ei puuhaan ole vielä löytynyt. Lavastajan avuksi haussa on myös rekvisitööri, jonka tehtävänä on hankkia kuvauksiin pienempää tavaraa ja rekvisiittaa.

Ensi viikolla PIRAMK:n lisäksi on vierailu DFF:lle Helsinkiin. Allekirjoittanut ja toinen leikkaja Jussi suuntaavat viiden muun vuosikurssillamme toteutettavan lyhytelokuvan kanssa katsomaan mitä valmiille filmille tapahtuu kehityksessä, siirrossa ja roskien poistossa. Leffamme siis kuvataan 16-milliselle filmille, joka kehitetään hommaan erikoistuneessa firmassa.

Lopuksi vielä hyviä uutisia graafisen suunnittelun rekvisiittapuolelta! Graafiseksi elementiksi etsimämme raskausbarbi on löytynyt, paljon kiitoksia siitä Luca Tainiolle! Alla voi ihailla uutta ryhmämme jäsentä.

1 kommentti:

  1. Raskausbarbi on kyllä aivan mahtava "symboli" elokuvalle, odotan jo julisteen valmistumista ;)

    VastaaPoista