perjantai 27. marraskuuta 2009

Päivät pimenee ja kuvaukset lähenee!

Kuvauksien alkuun on tänään perjantaina 27. marraskuuta tasan kaksi viikkoa ja kaksi päivää, kohta alkaa jo jännittää! Jännitys on kyllä laadultaan vain hyvänlaatuista, hommat ovat päällisin puolin hyvin hallussa; lokaatiot ja näyttelijät ovat olemassa, puvustus ja lavastus hyvällä mallilla, kamerakarttoja ja kuvakäsistä on suunniteltu ja demoja tehty. Vielä puuttuvat asiat saadaan kyllä hyvin hoidettua seuraavan kahden viikon aikana.

Viime viikolla Salla, Aino, Tuuli ja Niina kävivät Tohlopissa Ylellä katsomassa lavastusta ja puvustusta. Saamme lainata Yleltä läjäpäin tavaraa kuvauksiin, mikä tietysti on suuri hyöty ja helpotus projektille. Tuuli suuntasi puvustusvarastoihin ja Salla, Aino ja Niina kolusivat järjestäjä Juha Särkisen johdolla lavastusvarastoita ja halleja. Päivän saldo rapsahtikin varsin mukavasti plussalle; lavastuspuolelta löytyi esimerkiksi lamppuja, tauluja, kankaita, sänky ja ikkunoita studiolavasteisiin. Puvustuksesta Tuuli nappasi mukaansa ainakin miesten paitoja ja vaatteita avustajille leffamme baarikohtaukseen.

Perjantaina Aino, Kerttu ja Milla kuvasivat uudelleen demon käsiksestä. Edellisestä demosta oli se hyöty, että nähtiin mitä tehtiin väärin, mitä kuvia pitää vielä pohtia ja miten kuvia voisi muuttaa. Nyt piti kuitenkin tehdä demo uudestaan, että pystymme vielä karsimaan turhia kuvia ja pohtimaan suuntia.
Tämän viikon tiistaina kokoustettiin taas koko porukan kesken. Keskusteltiin projektin tämän hetkisestä tilanteesta ja varmistettiin että kaikilla on edelleen hommat hanskassa ja hanskat olemassa. Nyt ennakkotuotannossa onkin reilun viikon verran vähän hiljaisempaa, kun suuri osa työryhmästä lähti Puolaan, Łódźiin Cameraimage -festivaaleille hakemaan oppia ja innoitusta maailman parhailta alan ammattilaisilta. Kun mm. Terry Gilliamin opeissa valaistunut työryhmä palautuu kotimaan kamaralle, kuvauksiin onkin aikaa enää viikko ja viimeiset ennakkosuunnittelmat paahdetaan täysillä siihen asti kun kamera käy. Sitä odotellessa!

Aino löysi Yleltä sopivan taulun lavastusseinää koristamaan.

Onni on oikeanlaiset kaapit makuuhuoneeseen!

Myös lavastemetsästyksessä apuna käytetään leffan virallista värikarttaa.

Työryhmämme on paikoittain rutissut blogin kuvasisällöstä, ja valitellut että miksei blogin raapustelija ja valokuvaaja joudu itse mihinkään kuviin. Tässä on, olkaas hyvä! Blogikirjailija/tuottaja/käsikirjoittaja Niina in flesh, blood and pixels.

Varastohalli täynnä ikkunoita, mikäs valitaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti